Phya Anuman Rajadhon: Itsetehty akateemikko ja vaikutusvaltainen kirjailija

Phya Anuman Rajadhon (Stock2You / Shutterstock.com)

Phya Anuman Rajadhon พระยาอนุมานราชธน (1888-1969), joka tuli tunnetuksi kynänimellään Sathiankoset, voidaan pitää yhtenä thaimaalaisen modernin ellei vaikutusvaltaisimmista pioneereista.

Samalla hän oli myös yksi sukupolvensa tärkeimmistä kirjailijoista ja hienostuneella kirjoitustyylillään hän otti ainutlaatuisen paikan thaimaalaisessa kirjallisuudessa. Vielä merkittävämpää oli, että hän ei ollut koulutettu akateemikko vaan sellainen itseoppinut, joka muodostui henkilökohtaisesta kiinnostuksesta filologina, antropologina, folkloristina ja etnografina.

Hän syntyi Yongiksi 14. joulukuuta 1888 Bangkokissa vaatimattomaan perheeseen, joka oli etnistä kiinalais-siamilaista alkuperää. Hänen vanhempansa Nai Lee ja Nang Hia lähettivät vanhimman poikansa Ranskan katolisten lähetyssaarnaajien vuonna 1885 perustamaan Assumption Collegeen muutamaksi vuodeksi, kunnes hän sai työpaikan Oriental-hotellissa. Kun hän oli kyllästynyt tähän työhön, hän valitsi työturvallisuuden ja siirtyi valtion palvelukseen Siamin pääkaupungin tullin virkailijaksi. Tämä osoittautui hyväksi valinnaksi, kun hän nousi osaston apulaispääjohtajaksi, sai Khun Anuman Rajadhonin arvonimen ja ylennyksen Phyaksi.

Vuoden 1932 vallankaappauksen jälkeen hänen oli kuitenkin väistettävä uuden hallituksen suosikkia. Jälkimmäinen kuitenkin tunnusti kykynsä, koska häntä ei irtisanottu, vaan hänet nimitettiin lähes välittömästi vastikään perustetun Kuvataideosaston kulttuuriosaston johtajaksi ja hän lopetti merkittävän uransa Kuvataideosaston pääjohtajana. Huolimatta siitä, että hänellä ei ollut yliopisto-opintoja, hän yhdisti tämän työn osa-aikaisena filologian lehtorina Chulalongkornin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Tämä yliopisto myönsi hänelle kunniatohtorin arvon hänen jäätyään eläkkeelle. Sama koskee Silpakornin yliopistoa, jonka perustamisessa hän auttoi ja joka myönsi hänelle arkeologian kunniatohtorin arvon.

Phya Anumania kiehtoivat siamilais-thai-kulttuurin sosiaaliset normit ja arvot, kansantavat ja suullinen perinne. XNUMX-luvulta lähtien hän tutki ja kuvasi laajasti thaimaalaista kansanperinnettä ja uskonnollisia festivaaleja aikana, jolloin perinteiset sosiaalisen ja yhteisöllisen organisaation muodot joutuivat kasvavan paineen alla suurelta osin taloudellisista tavoitteista johtuvan modernisaatioaallon vuoksi. Kansan uskomuksia ja kansanperinnettä kehittivät Hei Sun ja toisen maailmansodan jälkeen nopeasti kasvavaa keskiluokan merkitystä pidettiin vanhentuneen ja jopa takapajuisen elämäntavan ilmentymänä, joka tulisi poistaa mahdollisimman pian. Phya Anuman omistautui vuosikymmeniä ja hellittämättömällä energialla sanoissa ja kirjoittamisessa pelastaakseen ja suojellakseen tätä perintöä.

Voimme olla vakuuttuneita siitä, että jos hän ei olisi ollut siellä, suuri osa tästä kulttuuriperinnöstä olisi voinut menettää peruuttamattomasti. Hänen tutkimuksensa muun muassa henkistä, amuletteista, hedelmällisyysrituaaleista tai suotuisasta heiluttamisesta Nang Kwakista antoivat sävyn, ja niitä pidetään nykyään vakioteoksina. Lisäksi Phya Anuman tuotti useita kirjallisia teoksia. Tämä tapahtui usein läheisessä yhteistyössä Phra Saraprasoetin (1889-1945) kanssa, jonka kanssa hän käänsi useita teoksia thaiksi.

Phya Anumanin työ herätti hitaasti mutta varmasti uutta kiinnostusta thaimaalaista kansanperinnettä ja kulttuuria kohtaan akateemisissa piireissä. Häntä ei todellakaan ohjannut vain nostalgia, vaan hän yritti pelastaa maan ja ihmisten erittäin monipuolisen kulttuuri-identiteetin sielun varmalta tuholta. Phya Anuman Rajadhon ei kuitenkaan ollut sant omassa maassaan. Pitkälle XNUMX-luvulle asti thaimaalainen historiografia oli prinssien ja hovin arvohenkilöiden monopoli. He eivät olleet aivan innoissaan ilmaisun ja intohimoisen matalasyntyisen historiografin saapumisesta.

Tunnustus hänen erittäin arvokkaasta ja erityisen uraauurtavastaan ​​työstään tuli myöhään, kun hänet päästettiin luennoimaan eri yliopistoissa ja hänet kutsuttiin ulkomaille. Hänen vuosien epäitsekäs omistautumisensa palkittiin, kun hänestä tuli vuonna 1968 ensimmäinen ei-jalo thaimaalainen, joka nimitettiin arvostetun kulttuurihistoriallisen Siam Societyn presidentiksi.