Thaimaan ammattiliitot ja Thanong Pho-arnin katoaminen

Thanong Pho-arn (kuva: Bangkok Post)

Thaimaan ammattiliitot ovat aina vastustaneet valtiota, ja niillä on harvoin ollut roolia thaimaalaisten työntekijöiden työolojen parantamisessa. Tämä koskee vähäisemmässä määrin valtionyhtiöitä. Ammattiyhdistysjohtajan Thanong Pho-arnin katoaminen kesäkuussa 1991 on tämän symboli.

Thanong Pho-arn 

Thanong Pho-arn oli valtionyritysten ammattiliittojen johtaja, Thaimaan ammattiliittojen liiton puheenjohtaja ja Kansainvälisen vapaan ammattiliittojen liiton varapuheenjohtaja. 23. helmikuuta 1991 taisteluvalituksen ylipäällikkö Suthorn Kongsompong (nykyisen armeijan komentajan Apirat Kongsompongin isä) ja armeijan komentaja Suchinda Kraprayoon järjestivät vallankaappauksen Chatichai Choonhavanin hallitusta vastaan ​​ja ottivat vallan NPKC:n kansallisena rauhanneuvostona. Vallankaappaajat halusivat taistella korruptiota vastaan, parantaa hallintoa ja suojella monarkiaa vedoten salamurhien uhkaan XNUMX-luvulla.

Pian virkaan astumisen jälkeen junta kielsi kaiken ammattiyhdistystoiminnan. Thanong vastusti avoimesti tätä ammattiliittojen sulkemista julkisuuteen ja vastusti voimakkaasti armeijan vallankaappausta ja hätätilan julistamista. Kesäkuun alussa 1991 hän järjesti mielenosoituksen Sanaam Luangissa. Hän huomasi, että häntä seurattiin tuona aikana ja hän sai myös tappouhkauksia puhelimitse.

Thanong suunnitteli osallistuvansa Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuosikokoukseen Genevessä kesäkuussa. Sisäministeriö kirjoitti hänelle kirjeen, jossa hän kielsi häntä osallistumasta kokoukseen. Thanong aikoi uhmata tätä käskyä. Hän kertoi vaimolleen Rachaneeboonille, että "...jos hän ei vastannut kolmeen päivään, hänet olisi pidätetty, ja jos se olisi kestänyt yli seitsemän päivää, hän olisi kuollut..."

19. kesäkuuta 1991 Thanong katosi. Hänen autonsa, jossa oli tappelun merkkejä, löydettiin tyhjänä hänen toimistonsa edestä. Siellä oli myös insuliinipistokset, joita hän tarvitsi diabetekseensa. Varasisäministeri sanoi, että Thanong oli luultavasti paennut vaimoaan ja perhettään.

Poliisitutkinta ei paljastanut mitään. Vuoden 1992 Black Mayn kansannousun jälkeen, joka syrjäytti kenraali Suchindan ja aiheutti kymmeniä kuolemia, Anand Panyarachunin hallitus perusti komitean tutkimaan Narongin katoamista. Kahden kuukauden tutkimuksen jälkeen tuo komitea tuli siihen tulokseen, ettei Narongille tapahtunut mitään viitteitä. Hän kuitenkin kieltäytyi julkistamasta koko raporttia. Samaa menettelyä noudattivat kaksi parlamentin valiokuntaa vuosina 1 ja 1993. Kansainväliset ammattiliittojärjestöt tukivat Narongin leskeä ja heidän kahta pientä lastaan ​​taloudellisesti.

Thaimaan ammattiliittojen lyhyt ja epätäydellinen historia

Noin vuoteen 1950 asti Siamin/Thaimaan työväenluokka koostui suurimmaksi osaksi alunperin kiinalaisista siirtotyöläisistä. Se kasvoi kuningas Chulalongkornin (Rama V, 1868-1910) aikana pääasiassa lisääntyvien julkisten töiden, kuten teiden, rautateiden ja muun infrastruktuurin, ansiosta. Bangkokin väestöstä koostui tuolloin 30-50 % kiinalaista syntyperää. Vuonna 1910 tapahtui suuri lakko, joka halvaansi Bangkokin ja pelotti kuningas Vajirawuthia (Rama VI, 1910-1925). Kiinan vastainen ilmapiiri syntyi esimerkiksi vuonna 1934 annetussa laissa, jossa määrättiin, että puolet riisitehtaiden työntekijöistä on todellisia thaimaalaisia.

Vuoden 1950 jälkeen maahanmuutto Kiinasta lopetettiin, ja yhä useammat thaimaalaiset, vaikkakin vielä vähän, liittyivät työvoimaan. Väkiluku lisääntyi tuolloin jyrkästi, mutta viljeltävää maata oli vielä riittävästi varsinkin maatalousväestön kasvuun. Vuosien 1970 ja 1980 välillä tämä mahdollisuus katosi, ja lisäksi teollisuuden osuus Thaimaan taloudesta, joka joskus kasvoi yli 10 prosenttia, kasvoi nopeasti. Yhä useampi periferiasta lähti töihin uusiin tehtaisiin Bangkokiin ja lähiseudulle, ensin maatalouden pysähdyksen aikoina ja myöhemmin myös pysyvämmin.

Tämä kehitys edisti 1-luvulla ensimmäisen kerran syntyneiden ammattiliittojen kehittymistä, esimerkiksi Bangkokin rautateillä ja raitiovaunuilla. Toisen maailmansodan jälkeen se kasvoi nopeasti. Esimerkiksi 1947. toukokuuta 70.000 kokoontui XNUMX XNUMX riisitehtaiden, sahojen, satamatyöntekijöiden ja rautateiden työntekijää.

Käännekohta tapahtui, kun kenraali Sarit Thanarat otti valtaan vuonna 1958. Hän kielsi kaiken ammattiliittojen toiminnan ja uskoi, että työnantajien ja työntekijöiden tulisi järjestää työolot keskenään sopusoinnussa Vadertje Staatin kanssa. Sama tapahtui vuonna 1991, kun kenraali Suchinda Kraprayoon järjesti vallankaappauksen.

Lokakuun 1973 kansannousun jälkeen alkoi avoimempi ja vapaampi aika. Kun ennen sitä lakkomäärä oli ehkä kaksikymmentä, niin tänä aikana se oli 150-500 vuodessa. Talonpojat järjestivät ja vaativat parannuksia vuokra- ja omistusoikeuksiin. Noina vuosina tämä johti jo noin 40 talonpoikajohtajan salamurhaan ja liike kuoli Thammasatin yliopistossa lokakuussa 1976 tapahtuneen joukkomurhan jälkeen (katso linkki alla). Vuonna 1976 myös sosialistisen puolueen johtaja Boonsanong Punyodyana murhattiin.

Ammattiliittojen mielenosoitus Bangkokissa (1000 Words / Shutterstock.com)

Itse asiassa kaikki hallitukset vuodesta 1945 lähtien ovat tehneet kaikkensa tukahduttaakseen ammattiliittojen vaikutuksen hallituksen politiikkaan.

Siitä huolimatta vapaammalla ajanjaksolla vuosina 1973-1976 säädettiin ammattiliittojen toimintaa säätelevä laki. Monet näistä säännöistä ovat edelleen voimassa. Ammattiliitto voi esimerkiksi edustaa vain yhtä yritystä tai toimialaa neuvotteluissa ja vain, jos yli 20 % kyseisen yrityksen työntekijöistä on liiton jäseniä. Ammattiliitto on rekisteröitävä työministeriössä. Kattoliitto on sallittu, mutta se ei voi neuvotella kaikkia työntekijöitä yhdessä. Ympäröivien maiden siirtotyöläiset eivät saa liittyä Thaimaan ammattiliittoihin.

Yllä mainituista syistä Thaimaan ammattiliitot ovat hyvin hajanaisia, niitä on yli tuhat. Ne myös kilpailevat keskenään, niillä on vähän jäseniä (vain 3.7 % on jäseniä) ja pienituloinen, minkä vuoksi he ovat heikkoja ja tehottomia. Lähes 80 % kaikista ammattiliitoista sijaitsee Suur-Bangkokissa, kun taas puolella Thaimaan 76 maakunnasta ei ole ammattiliittoja. Valtionyritysten liitot ovat poikkeus. He tukevat yleensä valtion politiikkaa ja nauttivat eduista, kuten palkka, joka on joskus 50 % korkeampi kuin muissa yrityksissä, ja muut suotuisammat työolosuhteet.

Lisäksi yritykset harjoittivat politiikkaa, jolla aktiiviset ammattiliittojen jäsenet suljettiin pois. Heidät erotettiin usein tai vastustettiin muilla tavoilla, joskus laittomilla ja väkivaltaisilla tavoilla. Lakon aikana yritys usein suljettiin perustaakseen uudelleen jonnekin muualle, esimerkiksi pelkällä kappaletyöhön, johon ei sovellettu mitään sääntöjä.

Nämä kolme elementtiä, hallituksen politiikka ja lait, jotka estävät ammattiliittojen väliintulon tehokkuutta, ammattiliittojen heikko organisaatio ja yrityksille myönnetty lupa vastustaa ammattiliittojen toimintaa, ovat johtaneet yleisesti huonoihin työoloihin Thaimaassa. Epävirallinen sektori, johon noin 50-60 % kaikista työssäkäyvistä ihmisistä osallistuu, on myös niukasti organisoitunut eikä siksi pysty lyömään nyrkkiä.

Alla mainitussa Pasukin kirjassa sanotaan siksi luvun "Työ" lopussa:

Työvoimista ja järjestöistä tuli poliittinen aave, jonka esiintyminen ahdisti diktaattoreita ja heidän ystäviään.

Päälähde

Pasuk Phongpaichit ja Chris Baker, Thaimaa, talous ja politiikka, 2002

Erinomainen tuore artikkeli Thaimaan ammattiliitoista

https://www.thaienquirer.com/8343/the-thai-state-has-consistently-suppressed-its-unions-the-latest-srt-case-explains-why/

maanviljelijöiden mielenosoituksista

https://www.thailandblog.nl/geschiedenis/boerenopstand-chiang-mai/

Niille, jotka haluavat lukea lisää ammattiliitoista Thaimaassa, uudempi artikkeli vuodelta 2010:

https://library.fes.de/pdf-files/bueros/thailand/07563.pdf

lainaus siitä:

Thaimaan ammattiliitot ovat pitkän historiansa ajan ylläpitäneet epävarmaa olemassaoloa eri hallitusten alaisuudessa. Tällä hetkellä ei ole havaittavissa merkkejä työvoimapolitiikan suuresta muutoksesta.

Vuoden 2006 sotilasvallankaappauksella ja konservatiivisten eliitin ja armeijan paluulla, jotka ovat aina olleet epäluuloisia työjärjestöjä ja hyvinvointivaltiota kohtaan, odotetaan olevan haitallisia seurauksia Thaimaan työyhteisölle. Vallankaappauksen jälkeinen poliittinen kriisi ja sosiaalinen jakautuminen vaikuttivat myös Thaimaan työväenliikkeen jakautumiseen

Vuoden 2008 finanssikriisin aiheuttama alueellisen ja globaalin kilpailun lisääntynyt paine thaimaalaisia ​​yrityksiä kohtaan on lisännyt työnantajien vastustusta ammattiliittoja kohtaan ja heikentänyt entisestään thaimaalaisten ammattiliittojen neuvotteluvoimaa.

Yksi Thaimaan työväenliikkeen suurimmista haasteista on edelleen sen heikkous sisäisten demokraattisten ja tehokkaiden rakenteiden sekä työväenliikkeen yhtenäisyyden ja koordinoinnin suhteen.